Alexander Paynen Sideways on erinomainen elokuva – herkkä, hyväntuulinen komedia. Seitsemän vuoden tauon jälkeen valmistunut uusi elokuva kulkee samoja polkuja, mutta ei yllä edeltäjänsä tasolle. Hyvien roolisuoritusten ja hillityn dramatiikan takia elokuvaa seuraa mielellään ja se on taiten tehty, mutta vaikka välillä hymyilyttää ja lopussa tuntuukin, ei kokonaisuus tarjoa mitään uutta. Seuraavana päivänä leffaa miettiessäni mieleen tulivat ne kaksi sanaa, joilla Douglas Adamsin merkkiteos kuvailee maapalloa: enimmäkseen harmiton.

Tämä elokuva elää ja hengittää yksinomaan Michelle Williamsin pulssin tahdissa. Odotan suurella mielenkiinnolla Meryl Streepin suoritusta Iron Ladyssa, mutta ihmeellistä on, jos kyseinen työ todella vetää vertoja Williamsin sielukkuudelle, aistikkuudelle ja totuudellisuudelle tässä roolissa. Elokuva rakennettiin täysipainoisesti hänen ympärilleen, eikä sillä tuntunut olevan muuta annettavaa. Ratkaisu oli oikea.

On mielenkiintoista, että Tintti-elokuvan hahmot tuntuvat tutuilta siitä huolimatta, etten koskaan ole varsinaisesti silmäilyä kummemmin tutustunut sarjakuva-albumeihin enkä edes piirrettyihin. En koskaan erityisemmin perustanut Tintistä. Spielbergin visiossakin hän typistyy lähinnä elokuvan todellisen ydinhahmon, Haddockin, pikku apuriksi. Ajoittain jopa Indiana Jonesien eeppisyyttä tavoitteleva seikkailu on huomattavasti parin vuoden takaista kristallikallotuubaa parempi, mutta olisin todennäköisesti nauttinut siitä enemmän näyteltynä. Alkutekstijakso on tyylikäs.

Huikaisevan kaunis luontodokumentti pyrkii rakentamaan tarinaa ja sortuu hieman ylidramaattiseen sentimentaalisuuteen Samuel L. Jacksonin tykittäessä kertojana vähän liikaa. Tämä elokuva on ilo silmälle – ihanat kissat on upeasti kuvattu. Visuaalisuus lähentelee jopa Planet Earth -sarjan tasoa.

Martin Scorsesen lastenelokuva tähtää monessa mielessä Cinema Paradison tunnelmiin, mutta Hugosta puuttuu isoveljensä moniulotteisuus ja herkkyys. Elokuva tuntuu hyvin voimakkaasti Hollywoodin näkemykseltä siitä, millainen lastenelokuvan tulee olla. On melkein ihmeellistä, ettei se ole Disneyn tuotanto. Kaiken kaikkiaan Hugo on erinomaisen miellyttävä katselukokemus, hyvässä ja pahassa. Elokuvan huoliteltu värimaailma viimeistelee teoksen ylenpalttisen visuaalisen kikkailun ja Méliès on hienosti taustoitettu. Sacha Baron Cohenin sivuosarooli tuo kokonaisuuteen särmää.