Keskimaa-trilogioidensa välissä Peter Jackson ehti tehdä kaksi muuta elokuvaa, King Kongin ja tämän. Vähän vaikuttaa siltä, että fantasia ja efektivoittoinen elämysmatkailu on miehen juttu. The Lovely Bonesissa hän on tarttunut kirjaan, joka pyörittelee nuoren tytön seksuaalista hyväksikäyttöä ja murhaa sekä näiden jälkeistä aikaa, jonka tyttö viettää jonkinlaisessa kiirastulessa. Hän seuraa etiäisenä rikostutkimuksen syövereissä, menetetyn lapsen tragediassa riutuvaa perhettään – isän pakkomielteinen asialle omistautuminen on tuhota kaiken. Elokuva on lähdemateriaaliin nähden hyvin kaunisteltu. Tytön kohtaloon viitataan jatkuvasti dialogin tasolla vain murhana eikä perheen äitikään ota eroa miehestään. Kulmat on pitkälti hiottu pois.

Jacksonin keskittyessä kuolevan tytön näkökulmaan hän tuntuu jotenkin unohtavan kaiken muun. Elokuvan roolihahmot ovat kapea-alaisia ja paperisen tuntuisia. Hahmojen logiikka ja motiivit jäävät pääsääntöisesti vaille perusteita ja asioita vain tapahtuu. Sellaistakin tietä kulkeva elokuva voi tietenkin toimia, mutta silloin vaaditaan hyvää flow’ta. Tässä sitä ei ole, vaan kohtaukset seuraavat toisiaan töksähdellen ja epäorgaanisesti.

Hienoisen poikkeuksen vähäpätöiseen hahmogalleriaan muodostaa usein mitäänsanomattoman Mark Wahlbergin tavallista paremmalla intensiteetillä esittämä isä. Mukana on myös suuri poikkeus, suorastaan hyytävän pahisroolin maalaava Stanley Tucci. Hänen pienieleisesti, mutta todella tehokkaasti välittämänsä puistattava pahuus on se negatiivinen voimavara, jonka avulla – kontrastina lapsen viattomuudelle – elokuva pakottaa tunteet pinnalle. Tucci on samalla ainoa syy, jonka ansiosta muuten paljossa epäonnistuneen elokuvan arvosana nousee kahdesta kolmeen.

Molemmat mieshahmot rakentelevat pienoismalleja, joka lukeutuu Peter Jacksoninkin harrastuksiin. Tämän elokuvan kohdalla kiirastulen huikeiden visioiden parissa näpertely on tainnut viedä ohjaajan huomion.