Looperin nähtyäni halusin palata ajassa hieman taaksepäin ja löytää kovasti peräänkuuluttamaani älykästä sci-fiä. Hyllystä löytyikin Steven Spielbergin Minority Report, jo 11 vuoden takainen elokuva, jonka jälkeen hän ei ole parempaa tehnyt.

Suuren tieteiskirjailijan, Philip K. Dickin novelliin perustuva elokuva keskittyy ennen kaikkea pohtimaan ajatuksen ja teon välistä eroa. Tom Cruisen näyttelemä John Anderton johtaa poliisiyksikköä, joka estää henkirikokset ennen kuin ne ehtivät tapahtua. Geenimanipulaation aiheuttaman mutaation tuloksena kolme ”näkijää” kokevat ennepainajaisina tulevat murhat ja tapot ja kokeiluvaiheessa oleva järjestelmä tallentaa unet futuristiseen tietokonepäätteeseen, jota kontrolloidaan kapellimestarin ottein. Henkirikosten määrä on pyöristynyt nollaan ja systeemi toimii aukottomasti, kunnes kaikki muuttuu: näkijät ilmoittavatkin tulevaksi tappajaksi itsensä John Andertonin.

Harvinaisen kiehtova ajatusleikki riittäisi jo yksin elokuvan aiheeksi, mutta sen ympärille Spielberg rakentaa vakuuttavan yksityiskohtaisen ja siksi uskottavan maailman, jossa riittää ihmeteltävää useammallekin katselukerralle. Kokonaisuus ei pelkisty utopian esittelyksi, vaan kertoo paljon kaikesta siitä, mitä tähän tulevaisuusvisioon kuuluu. Elokuvan valvontayhteiskunnan monet ennusmerkit ovat jo tosielämässä nähtävissä, kun kännykkämme kertovat koko ajan operaattoreille sijaintimme, rahankäyttömme painottuu pankki- ja luottokortteihin ja Google pitää kirjaa siitä, mistä olemme kiinnostuneita. Jos jotain yksityisyyttä vielä jää, sen paljastamme itse Facebookissa. Loputtoman kaukana ei siis olla Minority Reportin maailmasta, jossa automaattiset kamerat rekisteröivät silmämunat ja tunnistavat sekunnin murto-osissa metron matkustajat, kohdistavat kauppakeskuksessa mainonnan yksilöittäin ja kolmiulotteiset videotallenteet toistuvat kotioloissa.

Elokuva on hyvinkin immersiivinen kokemus, se imaisee mukaansa ja pitää otteessaan. Vaikka vain Stanley Kubrick osaa puristaa Cruisesta kaikki mehut irti, tämäkin rooli lukeutuu Tompan parhaiden joukkoon. Hyvin ohjattu toiminta tasapainottelee hienosti draamavetoisten suvantojaksojen kanssa ja aidosti mielenkiintoiset dialogit johdattavat filosofisiin pohdiskeluihin. En kuitenkaan osaa nimittää Minority Reportia ensisijaisesti näyttelijöidensä, en ohjaajansa enkä käsikirjoittajansa elokuvaksi. Se on elämys, jonka palaset yhdessä muodostavat kokonaisuuden. Ja tuo kokonaisuus on, kuten sanotaan, suurempi kuin osiensa summa.