A Dangerous Method (2011) ***

David Cronenbergin aiempaan tuotantoon melkein huvittavan pesäeron tekevä muodollinen pukudraama jää muotonsa vangiksi. Psykologian suuret nimet esitellään mukiinmenevästi ja varsinkin Viggo Mortensen on hyvin karismaattinen auktoriteetti-Freudina. Tuntuu siltä, että rooli sopisi mainiosti myös Liam Neesonille, joka kuitenkin nykyään hyppii turhasta äksönpläjäyksestä toiseen. Elokuvan ongelmaksi muodostuu säröjen puute ja se, ettei suurten gurujen välille asettuva Keira Knightleyn hahmo ole uskottava. Näistä epäkohdista huolimatta elokuva on mielenkiintoinen, hienosti kuvattu, lavastettu ja puvustettu. Paljaan pinnan vilauttelu tuntuu tosin paikoin itsetarkoitukselliselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *