Birdemic: Shock and Terror (2011) *

Aivan hirvittävä elokuva, joka muutamasta säälinaurusta huolimatta ei onnistu olemaan huono siten, että se kääntyy jo hyväksi, kuten esimerkiksi Sam Firstenbergin hulvaton The Alternate. Birdemic on puhtaasti ja yksinkertaisesti surkea. Missään ei ole päätä eikä häntää, ilmeisen tahallisesti pilattu kuva- ja äänileikkaus menettää äkkiä myötähäpeää tavoittelevan hauskuutensa ja elokuvan ainoa idea on hyökkäävät linnut, joita juostaan karkuun. Elokuva raiskaa Hitchcockin klassikon niin kuin vain elokuvan voi raiskata.

Birdemicin ainoa hyvä puoli on, että se toimii kelle tahansa elokuvanteosta kiinnostuneelle oivallisena esimerkkinä siitä, kuinka elokuvia ei pidä tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *