Casino Royale (2006) ****½

Daniel Craigin kolmas James Bond -elokuva sai tänään ensi-iltansa ja käyn katsomassa sen ylihuomenna. Päätin virkistää muistia katsomalla alle saagan uusimman tulokkaan kaksi ensimmäistä edesottamusta.

On heti kättelyssä sanottava, että Casino Royale on paras näkemäni Bond, siitä ei ole epäilystäkään. Katsoin elokuvan nyt jo neljättä kertaa, mutta se tuntui vielä paremmalta kuin ennen. Elokuvassa on kaikki, mitä legendaariselta agenttiseikkailulta sopii toivoa. Se ei ole toki täydellinen, mutta Bond-elokuvaksi arvosana, johon nyt päädyin, on suorastaan huikea. Martin Campbell on keskinkertainen ohjaaja ja käsikirjoittajat Pierce Brosnanin elokuviakin kynäilleitä, enkä tarkalleen osaa sanoa, missä syy onnistumiseen piilee, mutta jotenkin vain palaset loksahtelevat kohdilleen. Toimintakohtaukset, etenkin alun huimaava tasohyppely, ovat hienoa seurattavaa ja niiden tehoa pönkittävät reilusti annostellut nautiskelevat suvantojaksot, joiden avulla hahmoista saadaan parempi ote.

Luulen, että tärkein ässä hihassa on Daniel Craigin ja Eva Greenin hienovireinen kemia, joka lyödään tulille loistavasti kirjoitetussa ensimmäisessä kohtaamisessa. Liekkiä kasvatetaan jatkuvasti matkan varrella. Ratkaisevaa on se, että Vesper Lynd ei ole mikään Bond-tyttö, vaan ensimmäinen nainen, joka jättää sankarin sanattomaksi. Siksi elokuvan upein kohtaus, herkkä hetki kaksikon välillä, iskee sähköimpulssin tavoin, mutta silti varkain.

Bond-näyttelijöiden joukossa Craigia nimitetään tylyksi, kylmäksi Bondiksi, mutta vaikka Roger Mooren camp-Bondista ollaankin kaukana, ei huumori suinkaan loista poissaolollaan. Sitä vain käytetään hillitysti ja hallitusti. Craigin 007 on veijari siinä missä edeltäjänsäkin, mutta heidän sijastaan tällä miehellä on myös menneisyys ja arpia, jotka eivät niin vain parane.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *