Extremely Loud and Incredibly Close (2011) ***

Syyskuun 11. päivän terroriteoilla on rahastettu jo kymmenen vuotta. Tällä kertaa asialla on Tom Hanksin ja Sandra Bullockin nimillä varustettu draama, joka virkistävästi tarttuu Aspergerin syndroomaan päin kallellaan olevan pojan näkökulmaan ”pahimman päivän” jättämien haavojen nuoleskelussa. Isänsä pojalle kaikella on tarkoituksensa ja poika kehittää monimutkaisen palapelin ratkaistakseen isän tavaroiden joukosta löytyvän selittämättömän avaimen arvoituksen. Tavallista mielenkiintoisempi päähenkilö on autismin häivähdyksestä huolimatta varsin harmiton tapaus ja elokuva melko tyypillistä Hollywoodia.

Tästä syystä monien jenkkikriitikkojen taipumus teilata elokuva tylyn ja kylmäkiskoisen päähenkilön takia lähinnä huvittaa. ”Samaistumispinta jää ohueksi.” Saisivat astua joskus toimistoistaan ulos ja ottaa selvää, millaisia ihmisiä maailmassa onkaan. Tyhmintä elokuvassa on se, että pari kohtausta heittävät tähtinimet loistavat krediiteissä. Ensimmäisinä tulisi mainita elokuvan varsinainen pääpari, 15-vuotias Thomas Horn ja jo 83-vuotias Max von Sydow, joka tyylittelee puhekyvyttömän vanhuksen roolissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *