JJ Abramsin ja Steven Spielbergin elokuva onnistuu tavoittamaan jotain 1980-luvun idyllisten seikkailuelokuvien maagisesta tunnelmasta. Se ei yritäkään yltää Stand by Men tasolle, vaikka paljon samaa elokuvissa onkin. Joka tapauksessa meno maistuu. Parhaimmillaan Abrams on toiminnallisissa kohtauksissa, jotka rullaavat eteenpäin vääjäämättä. Näyttelijäohjaaja hän ei ole, mutta lapset ovat hyviä. Etenkin pääpari tekee hienoa työtä, he ovat yksin vastuussa elokuvan parista koskettavasta hetkestä. Toisaalta en voinut olla samaistumatta lapsikatraan elokuvantekijään.

Elokuvan aikuiset ovat puolestaan kuin puita koulun joulunäytelmässä ja etenkin päähenkilön apulaissheriffi-isä jää todella yksiulotteiseksi ja epäuskottavaksi hahmoksi. Tehostepuolella Super 8 sortuu nykysci-fien helmasyntiin. Alkupuolella osataan junatörmäystä lukuunottamatta näyttää vähän, mutta loppua kohden linja pettää ja elokuva typistyy geneeriseksi efektihömpäksi, vaikka vauhtia riittääkin. Lisäksi Abramsin aiemmista elokuvista tutut käsittämättömät siniset lens flaret ärsyttävät tässäkin.