War Horse (2011) ***½

Viidennen elementin kohdalla tuli mainittua lapsellisuus. No, Spielbergin sotaheppa pyyhkii Bessonin kavioihinsa ja vie naiiviuden sellaisiin mittapuihin, ettei mitään rajaa. Elokuvan alkupuoliskolla sai ihan ihmetellä, kuinka kornin voi elokuvasta tehdä. Jatkoin kuitenkin katsomista, ja… en tiedä onko syy elokuvamusiikin grand old manin, John Williamsin, nostatuksissa, yksinkertaisesti Spielbergin ammattitaidossa vai missä, mutta tippa linssissä sai loppupuolta seurata.

Tarina on naurettava, uskomaton, suorastaan typerä, näyttelijät ovat melko turhia, Emily Watsoninkaan (yksi lemppareistani) rooli ei tarjoa hänelle mitään mistä puristaa. Vaikka kaikki järkisyyt puhuvat elokuvaa vastaan, hevonen onnistuu silti koskettamaan. Kun en muuta keksi, sanon vain, että Spielberg lienee ripotellut esityskopion päälle omaa taikajauhettaan, jota onkin säästellyt muutamien edellisten elokuviensa ajan. Epäilen, että kenen tahansa muun ohjaamana elokuvan arvosana olisi tippunut usealla tähdellä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *