Alien³ (1992) ***

Kun ottaa huomioon, millaisen suunnitteluhelvetin keskelle David Fincher astui ensimmäisen pitkän elokuvansa, Alien-sarjan kolmannen osan kohdalla, kuinka studio teki kaikkensa hankaloittaakseen tuotantoprosessia ja kuinka se kuvausten jälkeen leikkeli elokuvaa oman tahtonsa mukaan, on nostettava hattua sille, kuinka paljon elokuvassa on silti sitä Fincheriä, josta hän myöhemmissä elokuvissaan on tullut tunnetuksi. Käsikirjoituksesta oli kirjoitettu useita versioita ja pari eri ohjaajaakin, mukaanlukien Renny Harlin, olivat mukana hankkeessa pitkän aikaa, kunnes Fincher tuli kuvioihin.

James Cameronin Aliens on sinänsä luonteva lopetus Alien-sarjalle, alkuperäinen planeetta tuhotaan ja päästään turvallisesti kotimatkalle. Kolmas osa kuitenkinsivuuttaa kakkosen lähes tyystin tappamalla päähenkilöä lukuunottamatta kaikki henkiinjääneet hahmot kättelyssä. Yhtä lailla valitettavasti se käy säälittä myös omien hahmojensa kimppuun. Charles Dancen karismaattinen lääkäri on nimittäin elokuvasarjan kiinnostavimpia tuttavuuksia.

Efektipuolella elokuva on kovin kaksijakoinen. Laajempaa hirviön liikettä vaativat kuvat toteutettiin rotoskooppaamalla ja stop-motion -tekniikalla bluescreeniä vasten, niinpä ne kuvat näyttävät paljon kehnommilta kuin jopa 13 vuotta aiemmin tehdyn alkuperäisen elokuvan puvustukselliset hirviötehosteet. Sen sijaan kuvat tuhoutuneesta androidista, joka herätetään henkiin, ovat erittäin vakuuttavan näköisiä. David Fincher jätti lopulta koko elokuvan vaille tunnustustaan. Lopullinen elokuva jäi kauaksi hänen omasta visiostaan. Harmi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *