20-vuotinen Vietnamin sota päättyi 1975. Michael Ciminon kolme vuotta myöhemmin valmistunut mestariteos oli ensimmäinen amerikkalainen elokuva, joka uskalsi näyttää sodan todelliset kasvot ja käsitellä sen seurauksia kriittisesti. Apocalypse Now’n ohella se on eräänlainen amerikkalaisten Vietnamin sodan merkityksiä purkaneiden elokuvien esikuva. Sen jalanjäljissä merkittävät elokuvantekijät laativat seuraavan kymmenen vuoden ajan Platoonista ja Full Metal Jacketista Casualties of Wariin omia tulkintojaan sodasta.

Kolmetuntinen eepos alkaa tilanteesta, jossa Pennsylvaniassa työväenluokan kaupungissa kolme tehdastyöläistä ovat saaneet käskyn lähteä sotaan. Cimino käyttää ensimmäisen kolmanneksen hahmojen perinpohjaiseen esittelyyn – ennen sotaan lähtöä yksi miehistä menee naimisiin. Tämän seremoniallisen prosessin aikana läpikotaisin loistavien näyttelijöiden tulkitsemat tärkeät hahmot ja heidän hienovaraisesti kuvatut keskinäiset suhteensa iskostetaan katsojan tajuntaan.

Äärimmäisen merkitykselliseksi myöhemmin paljastuvassa kohtauksessa kaveriporukan kärkikolmikko kohtaa baarissa sodasta jo palanneen vihreän baretin, jonka ainoat sanat ovat paljonpuhuvat ”Fuck it”. Tylsimyksenä tyypin sivuuttavat poikaparat eivät vielä aavista, mikä heitä odottaa. Pian yhdessä hurjassa hujauksessa katsoja heitetään kotikaupungin hellästä huomasta sodan silmittömän pahuuden keskelle, jossa viattomat sivullisetkin pistetään päiviltä silmiä räpäyttämättä.

Robert De Niron ja Christopher Walkenin huikeaa työtä on upeaa katsella, eikä läpimurtoroolissaan nähtävä, jälkimmäisen paluuta kotona odottava Meryl Streep jää kaksikosta yhtään jälkeen. Elokuvan loppupuolen tavattoman kaunis kauriinmetsästyskohtaus painuu mieleen ja pikkutarkoin havainnoin välitetty kärsimys on käsinkosketeltavaa. Sodan jälkeen pienessä Clairtonin kaupungissa jotain on pysyvästi muuttunut.

Ilman kummempaa politisointia Cimino onnistuu kuvaamaan sodan mielipuolisuutta ja surullisia väkivallan purskahduksia legendaarisella venäläisellä ruletilla, joka toimii hienona vertauskuvana sodan epäinhimilliselle käskytyskulttuurille. Kylmän sodan henki leijailee kaiken yllä – siitä ei jää mitään epäselvyyttä, kun ristiriitaiset päähenkilötkin ovat sattumoisin sukujuuriltaan amerikanvenäläisiä.

Puhkikulunut God bless America -sanonta ei lie koskaan sulkenut sisälleen enemmän merkityksiä kuin tämän elokuvan lopussa.