David Leanin voi nyt pyyhkiä pois niiden nimekkäiden ohjaajien listalta, joilta en ole nähnyt yhtään elokuvaa. Suureellisista eepoksistaan tunnettu maestro toteutti vuonna 1957 tämän elokuvan melko uskollisesti lähes samannimisen Pierre Boullen romaanin pohjalta. Sri Lankassa kuvattu elokuva on kirjan tavoin täyttä fiktiota, mutta lainaa asetelman ja todellisia henkilöitä vuosien 1942-43 Burman rautatien rakennusurakasta.
Ylpeys, sankarimyytti, laki, järjestys ja maine. Siinä tämän elokuvan merkittävimpiä rakennuspalikoita, joista vahvojen persoonien myllerryksessä kehkeytyvä kaaos voidaan lopulta kuitata vain repliikillä ”Madness, madness!” Alec Guinnessin huikealla tarkkanäköisyydellä piirtämä jäyhä, taipumaton brittieversti Nicholson saa yllättävän tomeran vastaparin Sessue Hayakawan tulkitsemasta itsepäisestä eversti Saitosta, joka johtaa tyrannin elkein japanilaista työleiriä, johon antautunut brittirykmentti marssitetaan sillanrakennuspuuhiin. Elokuvan alkupuolisko kuluu kaksikon välistä herkullista mittelöä seuratessa.
Amerikkalaisnäyttelijä William Holden edustaa näiden napojen vastavoimaa, rentoa selviytyjää nimeltä Shears, joka neuvokkuudellaan pärjää tilanteessa kuin tilanteessa. Ihmisten intressit menevät iloisesti ristiin viimeistään siinä vaiheessa, kun Nicholson päättää alkaa rakentaa siltaa toden teolla vain osoittaakseen englantilaisen tehokkuuden. Hänen asiaa ajavat monologinsa on loistavasti kirjoitettu.
Visuaalisesti vanha kunnon CinemaScope on luonnollisesti upeaa katsottavaa, vaikka paljon käytetty day for night -tyyli auringon jättämin varjoin vähän silmään pistääkin. Kamera liikkuu paljon, mutta kompositiot on kautta linjan huolellisesti sommiteltuja. Shearsin lyhyt visiitti paratiisimaisessa merenrantasairaalassa luo hienosti kontrastia kokonaisuuteen ja tekee väistämättömän paluun vankileirille katsojallekin asiaankuuluvan vastenmieliseksi.
Elokuvan konkreettiset yhtymäkohdat historialliseen esikuvaan eli Burman rautatien rakennukseen jäävät etäisiksi. Nicholsonin tosielämän vastine, eversti Philip Toosey nimenomaan sabotoi sillanrakennusta ja puolusti rivimiehiään loppuun asti, siinä missä Nicholson peräänkuuluttaa upseerien erivapautta Genevan sopimukseen vedoten ja pakottaa sairastuvalta miehiään töihin. Vankileireillä oli myös todellisuudessa paljon tukalammat olot. Kuuluisa vihellysteema tavallaan vain korostaa elokuvan naiivimpaa näkemystä.
Tätä eroavaisuutta ei pitäisi kuitenkaan nostaa ylitse muun, sillä miljöö on epäoleellinen. Elokuvaa voisi nimittäin verrata Tarantinon Inglorious Basterdsiin sillä erotuksella, että Tarantino pistää historiaa uusiksi vain piruuttaan, siinä missä Leanilla tarkoitus pyhittää keinot. Vankileiripohja toimii ihmisluonnon, tässä tapauksessa sitkeyden ja kunnian kaltaisten arvojen käsittelyn tutkimuskenttänä, eikä elokuvan ydintä tarvitsisi ratkaisevasti muuttaa, vaikka tapahtumapaikkaa ja olosuhteita vaihdettaisiin tyystin. Näin ollen piittaamattomuus historiasta on Tarantinolle itsetarkoitus, Leanin kohdalla enemmänkin sivuhuomautus.