Alien (1979) *****

Prometheuksen jälkeen oli pakko palata 30 vuoden taakse alkuperäisen Space Jockeyn pariin. Alienin hurja, majesteettinen lavaste oli jäädä studion vastustuksen takia rakentamatta, sillä sitä ei juonellisesti tarvittu tuossa sci-fin uudelleen määritelleessä elokuvassa mihinkään. Prometheus on kuitenkin olemassa vain samaisen lavasteen takia.

Alien on mainoselokuvista ponnistaneen nuoren Ridley Scottin taidonnäyte. Realistinen, rauhallinen, jopa analyyttinen lähestymistapa, kihelmöivä, klaustrofobinen jännitys, hiljalleen avaruusaluksen syövereissä leijuva kamera, upeiden näyttelijöiden ilahduttavan pienimuotoisesti maalaamat, aidot hahmot ja tietenkin elokuvahistorian puistattavin hirviö ovat tehneet Alienista klassikon, jonka katsoo mielellään yhä uudelleen.

Katsoin nyt elokuvan kaksi kertaa parin päivän sisään, ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Niiden vuosien aikana minusta on tullut kissaihminen ja olikin hienoa huomata, miten ovelasti kissa toimii osana kokonaisuutta ja lisää viehätykseen oman tasonsa. Olen viettänyt vuosien varrella lukemattomia tunteja Alienin dvd-ekstrojen, Wikipedia-artikkeleiden ja muiden infopakettien parissa elokuvan tuotantoon ja alien-hirviön elämänsyklin logiikkaan syventyen. Tällaisia tieteiselokuvia ei enää tehdä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *