Odotin tältä elokuvalta paljon, ehkä liikaakin, kun kyseessä on kuitenkin kovan budjetin blockbuster. Lopputulos on pettymys, muttei missään nimessä huono. Ridley Scott on selvästi katsonut vuoden 1979 alkuperäisteoksensa uudelleen ennen hihojensa käärimistä, viittauksia ja nyökkäyksiä nimittäin riittää. Harmillista kyllä vaikutteita on otettu myös sarjan heikoimmasta tekeleestä, Alien: Resurrectionista. Viimeistään koripallolainaus ja elokuvan viimeinen kohtaus tekevät tämän surullisen faktan selväksi.

Alien-saagan esiosaksi suunniteltu Prometheus kääntyi Lost-käsikirjoittaja Damon Lindelofin ja Scottin yhteistyön tuloksena samaan universumiin sijoittuvaksi, mutta itsenäiseksi teokseksi. Miehet halusivat haukata vielä isomman palasen ja käsitellä ihmislajin taustoihin liittyviä perimmäisiä kysymyksiä. Tässä piileekin elokuvan ironia, nimittäin ihmisen Scott on unohtanut kokonaan. Avaruusmatkalle lähetetään 17 hengen miehistö, joista yksi on Alien-sarjalle tuttuun tapaan androidi. Elokuvan hahmot ovat kuitenkin kautta linjan niin typerryttävän ohuita, etteivät ne käytännössä juuri eroa robotista. Androidi on päinvastoin jopa hahmoista inhimillisin. Lukuisat uskottavuusongelmat voidaan vielä sivuuttaa (lukuunottamatta todella intensiivistä, mutta käsittämätöntä kirurgikoppikohtausta seurauksineen), mutta myös hahmojen sisäinen logiikka ontuu pahasti. Osa näistä ja muistakin elokuvan loppupuolelle painottuvista ongelmista saattaa selittyä sillä, että koko ajan on kiire: eteenpäin mennään jatkuvasti hurjaa tahtia ja juonenkäänteet seuraavat toisiaan kauan ennen kuin edellistä on ehditty viedä loppuun. Tällaista elokuvaa kutsutaan kai tavallisesti viihteelliseksi. Vaikka katsomossa kärsisi, niin pitkästymisestä ei ole huolta.

Mutta ei katsomossa kärsi. Leffa on kaikesta huolimatta taidonnäyte, joka ei päästä otteestaan missään vaiheessa. Ridley Scott ei ole henkilöohjaaja (ja vaikeuksia tuottaa ymmärtää hänen päätöstään castata vanhuksen rooliin nelikymppinen, joka maskeerataan vanhaksi), mutta visuaalista silmää hänellä riittää. Elokuva on ilo silmälle ja korvalle, teknisesti todella kaunis ja viimeistelty. Suosittelen lämpimästi sen katsomista isossa teatterisalissa, niin että penkkejä tärisyttävä, auktoritäärisen voimallinen ääniraita pääsee valloilleen.