Terminatorin kaksi vuotta aiemmin ohjannut James Cameron päätti jatkaa hienosti alkanutta tieteistoimintaleffojen sarjaansa haastavalla tempulla eli yrittämällä edetä siitä, mihin Ridley Scott jäi. Hän otti hankkeen omakseen ja käsikirjoittikin elokuvansa itse. Cameron ei lähtenyt keksimään pyörää uudestaan vaan lähestyi aihetta uudella tavalla, sotaelokuvan tradition kautta. Ensimmäisen elokuvan mahdottoman vastuksen, täydellisen organismin sijaan alieneita on jatko-osassa massoittain ja sotajoukot listivät niitä helposti kuin hyönteisiä, mutta lisää tulee.

Siinä missä elokuva ei ole niin hienovarainen, pelottava tai tyylikäs kuin edeltäjänsä, hahmojen välille on rakennettu kiinnostavia jännitteitä ja Cameronin ymmärrys toiminnan kuvaamisen päälle suvereenia. Lance Henriksenin tulkitsema Bishop-androidi peilaa hienosti ensimmäisen elokuvan Ian Holmin Ashia. Lisäksi hihassa on ässä, hirviöiden keskellä pitkään hengissä selvinnyt Newt-tyttö, joka syventää elokuvaa nostamalla pinnalle äitiysteeman, jota käsitellään mielenkiintoisesti. Jopa elokuvan paras kohtaus on mielestäni Ripleyn ja Newtin välinen dialogi, jossa Ripley kertoo, että sotilaiden tultua paikalle hän on nyt turvassa. Carrie Henn tulkitsee suorasukaisen vastauksensa uskomattoman hienosti: ”It won’t make any difference.” Cameron antaa panoksensa myös hirviön elämänsyklin selittämiseen lisäämällä pakettiin kuningattaren.