Argo (2012) ***½

Ben Affleck pistää parastaan ohjaamassaan jännitystrillerissä, jonka juoni on sen verran epäuskottava, että sen on oltava totta. Ja niin se onkin – elokuva perustuu CIA:n ja Kanadan vuonna 1979 järjestämään yhteisoperaatioon, jonka tarkoitus oli salakuljettaa kuusi Iranin Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijää pois maasta absurdin peitetarinan turvin: he tekeytyvät CIA:n erikoisagentin johdolla kuvausryhmäksi, joka on tullut Iraniin etsimään kuvauslokaatioita tieteiselokuvaa varten.

Lähdemateriaalille jokseenkin uskollinen, perinteisen jännitystarinan muotoon viimeistelty elokuva ammentaa aineksia Hollywoodin kultakaudelta ja siten välttää nyky-Hollywoodin karikot loppupuolta lukuunottamatta. Elokuva käynnistyy ripeätahtisesti, mutta kun passit on tarkastettu ja lähtölupa myönnetään, Argon siivet kantavat kyllä. Se kasvattaa hienosti jännitystä nojaten paljolti vain siihen faktaan, että ollaan keskellä Iranin islamistista vallankumousta. Aikalaisdokumenttien pohjalta rakennettu autenttinen kuvasto luo tunnelmaa.

Hahmot ovat mukiinmeneviä, mutta ne saisivat olla terävämpiä melkein kautta linjan. Affleckin pyyteetön sankarihahmo lienee miehen paras roolityö ja sivurooleista voi poimia pari A-kerholaista (Hollywood-maskeeraajana nähtävä John Goodman on aina mainio ja Bryan Cranston repii CIA-osastopomon roolistaan irti sen, mitä käsikirjoitus suo), mutta muuten hahmogalleria jää persoonattomaksi. Elokuvassa on kyse kuuden ihmisen pelastamisesta, ja heidän takiaan päähenkilö käskyjä uhmaten antaa kaikkensa. Nämä kuusi jäävät kuitenkin paperisiksi nobodyiksi, jotka kauhuleffassa korjattaisiin ensimmäisinä pois kuljeksimasta. Tuntuu melkeinpä siltä, että ohjaaja-Affleck olisi antanut elokuvan tapahtumien tavoin vasta tositoimia edeltäneenä iltana hahmojen identiteettivihkoset näyttelijöiden opiskeltaviksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *