Hyvässä näyttelemisessä ja performanssissa on pohjimmiltaan kyse läsnäolosta, avoimuudesta ja alttiudesta ärsykkeille tai itselleen, kyvystä heittäytyä ja antaa hetken viedä. Taiteen monimuotoisessa kirjossa on lukemattomia tapoja käsitellä ja yrittää ymmärtää asioita – usein sellaisia asioita, joihin tiede ei tarjoa vastauksia. Yksi haastavimmista on juuri tuo ajanjakso menneen ja tulevan välissä, tämä hetki. Hetki, joka on jatkuvassa liikkeessä ja silti paikallaan. Nykyihminen katsoo sujuvasti nykyhetken ohi, haaveilee tulevasta ja haikailee menneeseen. Pysähtyminen tähän hetkeen on harvinaista ja vaativaa. Läsnäolo siinä yhä vaikeampaa.

Serbialainen Marina Abramović ei ole näyttelijä, vaan taiteilija, joka kutsuu itseään hyvällä syyllä performanssitaiteen isoäidiksi. The Artist is Present -dokumentti seuraa New Yorkin Modernin taiteen museoon vuonna 2010 pystytettävää näyttelyä, joka esittelee yli 30 vuotta työskennelleen taiteilijan elämäntyötä. Näyttelyn huipentuma on uusi versio teoksesta Nightsea Crossing (1981-1987), jossa Abramović istui paikallaan rakastajaansa vastapäätä liikkumatta, paastoten. Nyt rakastaja on jäänyt taa ja taiteilija on ottanut yleisön omakseen, niinpä vastapäinen penkki on heille tarkoitettu. Läpi kolmikuukautisen näyttelyn, kuutena päivänä viikossa kuuden tunnin ajan hän esittää historian kenties haastavimman performanssitaideteoksen, jossa hän istuu paikallaan.

Abramovićin pää on painuksissa ja silmät kiinni. Lattiaan merkityn suuren neliön ulkopuolella yleisö seuraa tiiviisti, kuinka uusi ihminen istuu taiteilijaa vastapäätä. Tämä nostaa päänsä pystyyn, avaa silmänsä ja luo katsekontaktin. Miltä se tuntuu? Sen voi todella tietää vain paikan päällä, mutta elokuva vie lähelle. Niin lähelle, että katsojana pystyn kuvittelemaan tuon tunteen. Uusi ihminen saapuu tuoliin odottavaisena, innostuneena, epäröivänä tai jopa epäuskoisena. Abramović on näyttelyn sielu, uskomattoman vahvasti oma itsensä ja taiteilijapersoona, josta väistämätön narsismi kumpuaa miellyttävällä, maailmojasyleilevällä tavalla. Liikkumattomuus ja ehdoton läsnäolo muuttavat hänet yleiseksi ja siksi yksityiseksi, jokaiselle ihmiselle joksikin ainutkertaiseksi ja henkilökohtaiseksi – useimmiten varmaankin siksi, jota hän eniten tarvitsee: peiliksi, äidiksi, ystäväksi tai rakastajaksi.