Tavarataivas (2012) ***½

Länsimainen ihminen elää tavaroiden keskellä. Talouskasvun vaatimus liittyy läheisesti jatkuvaan kulutukseen ja siksi yhä uusien, usein turhien tavaroiden hankkimiseen. Mutta mitä tavaroita ihminen oikeasti tarvitsee? Tämän kysymyksen esittää parikymppinen Petri, joka pakottaa itsensä vuoden mittaiseen ihmiskokeeseen. Tyhjennettyyn kämppään saa hakea varastokopista takaisin vain yhden esineen päivässä. Uusia ei saa ostaa. Tavaroiksi lasketaan myös vaatteet, joten ensimmäinen reissu varastolle juostaan ilman rihmankiertämää.

Kiehtovan askeettista lähtökohtaa nakertaa hieman se tosiasia, että joitain seikkoja pidetään itsestäänselvyytenä: mukavankokoista, lämmintä kämppää Helsingin Vallilassa, johon Hesari aamukuudelta kolahtaa ja lähipiiriä, joka vastaa ruokahuollosta. Ulkona on varaa käydä syömässä, eli jääkaappi ei kiinnosta pitkään aikaan. Yhtä kaikki testi on kunnioitettava ja vaikka päähenkilöstä välittyy melko pinnallinen kuva, hänen toilailujaan seuraa mielellään. Fiilistelevä hyväntuulinen jazz-musiikki taustoittaa elokuvaa alusta asti merkittävällä läsnäoloprosentilla ja elokuvan aikana saa nauraa paljon. Tavarataivas on omiaan tuomaan dokumenttielokuvaa marginaalista massojen ulottuville.

Ihmiskokeen hedelminä poimitaan herkullisia havaintoja esimerkiksi siitä, miten takkia voi parhaiten käyttää myös peittona tai pyyhkeenä tai kuinka hyvältä jokainen uusi tavara alussa tuntuu. Parranajokoneen palatessa kotiin Petrin on pakko jättää piruuttaan nenän alle haituvat, joihin hänen äitinsä reagoi näkemisen arvoisesti. Mukana on myös aivan ihastuttava mummo, joka kertoo istutuksenomaisesti, että kyllä kodissa jääkaappi pitää olla. Tämä pointti lunastetaan myöhemmin hyvin konkreettisesti.

En muista, milloin olisin viimeksi nähnyt dokkaria, joka tuntuu näin vahvasti aristoteliselta. Draaman kaari on hämmentävän ehyt ja asiat tapahtuvat siististi sopivissa kohdissa, aivan kuin kaikki olisi käsikirjoitettua. Cinemascope-suhteessa kuvattu elokuva on täynnä viimeisteltyjä kompositioita ja kauniita kuvia, jotka chillailumusa peittelee. Säröjä jää hiukan kaipaamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *